joka oli jossakin edellisessä elämässä exä. Nainen onkin jo napannut jonkin toisen jäniksen. Tumman, Sileäkarvaisen ja Terävähampaisen.

En usko enää ihmisten välisiin suhteisiin, jos ei niistä ole mitään hyötyä.

Mies sulkee puhelimen, nousee tuolille seisomaan. Näin se loppuu.

Entäs lapset, kuka niistä huolehtii? Lasten äiti ei siihen kykene. Kuka korjaa talon ja pitää huolta, että rännit on kunnossa? Toinen mies, uusi isäntä vai joku muu, joka seisoo jalat vahvasti maassa, viisi senttiä maan sisällä. Saappaat juuttuneena katsoo taivaalle ja näkee lentokoneiden jättämät höyrypilvet. Näkee tippuneet rappaukset, vuotavat rännit, hajonneet kattotiilet ja roikkuvan antennin.

Jos se rusakko astuu mun maille, niin kuristan sen omin käsin. 

sen rakastaako vaiko onko toiselle vain pelkkä pelle? Voiko rakkaudesta tehdä tiedettä vai onko se uskon asia?

Ensimmäiseen kysymykseen kuulusteltava ilmoitti ettei kykene vastaamaan siihen. Toiseen kysymykseen se antoi seuraavanlaisen vastauksen: mielikuvitus voi tehdä kepposet, mutta iho ei valehtele. Kuulusteltava kertoi, että tavatessaan ystävänsä puun juurella lähellä tietä, iho ei rakastanut. Se torjui. Sormet eivät liukuneet olkapäitä pitkin, kainaloiden kaaria pitkin, kylkiä alas vyötärölle. Sormet muuttuivat koviksi, tarttuivat ihosta kiinni, yritti päästä karkuun. Ei rakastanut enää. Kuulusteltava ei uskonut enää pelkkään tunteeseen, vaan tekoihin ja sanoihin.

Kuulkaas, meitä ei kiinnosta vuodatuksesi tuon taivaallista. Eikä tuo hölinä auta sinua eikä meitä sen enempää tässä asiassa. Eli - olitko vai etkö ollut tekemisissä sen naisen kanssa, jonka löysimme metsästä erään puun juurelta 3 kilometriä taajamasta pohjoiseen viime kuun neljältenä päivänä.

Mitä sanottavaa sinulla on sukulaisistasi? Isäni oli kautta maan tunnettu sadisti ja murhamies. Isoisäni itse piru. Löysi itsensä sieltä missä ruumiita tehdään. Hiekassa lumihangella hevosen selässä. Miekan varressa. Katseli miten tumma ja punainen liemi valui kiiltävää terää pitkin alas. Vaikka muut olivat jo kuolleet, ihmeteltiin mikä hänet piti hengissä. Piruuttaan. Se ketään tappanut ollut kuin mielessään. Ei pystynyt hakkaamaan kuin lapsiaan. Mutta siinä se oli hyvä. Pienikin syy riitti. Tunsi olevansa mies niin kuin aiemmat sukupolvet jotka olivat hakanneet poikiaan aina kun löysivät hyvän syyn. Kuvitteli olevansa naisten suuri suosikki, jotkut naisetkin luulivat. Mistä isäni löysikin elämänsä naisen joka halusi alistua ja nöyrtyä heikkouden alla. Hän luuli niitä joksikin toisiksi näkymättömäksi pimeäksi aineeksi joka sanoo mitä pitäisi tehdä ketä lyödä mitä hakata. Niiden varjot ovat vieressämme koko ajan seuraavat katselevat arvioivat nauravat turhautuvat. Itse teit valintasi, varjosi seuraa sinua. Ne muut vain katselevat eivät pysty koskettamaan vaikka haluaisivat. Kivikehällä kuulit jäkälän huutavan joskus aamuhämärissä kun niiden raskaat jalat astuivat päälle. Istuivat rinkiin, katsoivat toisiaan, katsoivat kaukaisuuteen. Lähettävät onnitteluja. Kaipasivat.

 

Onko sulla muita kävelykavereita? Olihan niitä mulla, mutta ei ne ollut oikeita. Osaa raahasin perässä kuin rättiä, joku yritti pysyä pitkien askelien perässä. Mutta ei onnistunut. Tämä toinen sen sijaan oli yrittänyt luoda kaikenlaisia katseita jo jonkin aikaa, mutta ei tiennyt että toinen oli sokea kaikille katseille. Se näki vain äänen ja tietysti sormet. Pitkät ja kapeat, ei niin pitkät, paljon sormuksia, joitakin arpia. Niin sileät, että kauhistutti. Ja se ääni, kireänä korkeana joskus peiton alla tai vaikka ilman peittoa. Yöllä tai miksei päivälläkin. Ei ollut väliä oliko tumma vai vaalea, kunhan oli hyvä ääni. Millainen se sitten oli? Tietysti hiukan matala. Siinä kuului elämisen ääni. Eikä se elämä ollut pelkästään miellyttävää. Ainakaan sisältäpäin. Ulkoapäin kaikki näytti tietysti aivan uskomattoman upean hienolta. Ja upeelta. Joku väitti että se oli hiukan miesmäistä. Siis se matala ääni. Joku toinen että se oli vakuuttavaa. Mutta kuka vittu haluaisi kuunnella honottavaa akkaa, kylmäsi pelkkä ajatuskin. Ei millään pahalla.  Mutta mataliakin ääniä oli erilaisia ja oli tietysti SE ÄÄNI.  Siis eihän sen kanssa mitään puhunut, yritti repiä mielessään äänihuulet irti, niin ettei se olisi enää voinut arvostella. Eihän hän tietämättömyydelleen voinut mitään.  Mutta joutuisi maksamaan erilaisia summia sen vuoksi.  Ostatko - älä mieti osta - et osta vai - jos et osta - itket ja ostat. Kierrät tarpeeksi kaupoissa muutut ostarin helmeksi, pieneksi valkeaksi palloksi joka pyörii kaupan lattioita pitkin ihmisten jaloissa, vaatteiden ja hedelmätiskin välissä, unohtamatta kaljaosastoa, jossa erilaiset elukat tykkää leikkiä helmen kanssa. Ja se kolmas. Se olikin vaikeampi pala. Eikä pelkästään purtavaksi. Vaikeasti lähestyttävä, luotaantyöntävä.  Helposti lähestyttävä kun sanoi taikasanan. Olisko se voinut olla muna?